Tag Archives: Johtaminen

Kuka pelastaisi ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset?

Ammattilaisen on helppo jämähtää mukavuusalueelle. | Kuvan credit: Jessica Hagy

Ok, seuraavassa  yleistän reippaasti. Tottakai poikkeuksia löytyy. Mutta näen ison haasteen ja päätin tarttua siihen. Siis tehdä jotakin.

Paljon on kirjoitettu hyvää ja kaunista diginatiiveista sekä uusia taitoja edellyttävästä modernista tietotyöstä. Erittäin tärkeitä aiheita työelämän muutosta ja Suomen tulevaisuuttakin pohdittaessa. Fokus on nuorissa, ja hyvä niin. Se on myös tytöissä ja naisissa, hyvä sekin. Teknologiateollisuus ry:n ’Naisia ICT-alalle’ -hanke on oiva esimerkki hyvästä, oikeansuuntaisesta toiminnasta. Linda Liukas loistaa yhtenä hankkeen keulakuvista – ja Linda-faniksi tunnustaudun.

Yksi ryhmä jää keskustelussa seinäruusuksi: ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset (ei siis välttämättä edes kronologisesti keski-ikäiset). Kuka pelastaisi heidät? Kuka identifioisi suuret ammatilliset harmaat alueet, joihin on vaikea tarttua? Yksilö itse? Organisaation johto? HR-osasto?

Mietin asiaa raivokkaasti, sillä lukeudun itse tähän joukkoon ja olin joitakin vuosia sitten vähällä jäädä jumiin mukavuusalueelle. Onneksi olen keskimääräistä uteliaampi ja huomasin merentakaisen keskustelun sosiaalisesta mediasta ajoissa – ja sukelsin siihen. Se oli oma ammatillinen pelastusrenkaani.

Verkostoituja olen ollut aina, mutta aiemmin se vaati aivan liikaa lentomaileja ja punaviiniä. Sosiaalinen media on tuonut minulle aivan uusia tapoja luoda suhteita, oppia ja kehittyä. Olen muutamassa vuodessa onnistunut rakentamaan ammatti-identiteettiini ja -osaamiseeni ihan uudenlaisia osia. Yhdistän uutta,  vanhaa ja lainattua. Vain sininen puuttuu. Tämä vanha häihin liittyvä nelikko sopii todella hyvin ohjenuoraksi.

Käyttämätön potentiaali ja ikäpolvisiilot

Olen viime kuukausina keskustellut monien viestinnän, markkinoinnin, IT:n, henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaisten kanssa ja rohkenen väittää:

Tässä joukossa on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Tästä joukosta löytyy osaamista, jota tarvitaan digitaalisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Mutta mutta, samalla kokeneella ammattilaisjoukolla on turhan usein sokeita alueita uuden edessä ja vanhaan yhdistämisessä.

Lisäksi monessa organisaatiossa on funktionaalisten siilojen lisäksi ikäpolvisiiloja. ”Annetaan nuorten hoitaa tuo sosiaalinen media”, lausui eräs osaava markkinointiammattilainen, paljastaen taustalla kummittelevan perinteisen kanava-ajattelun ja ikään & osaamiseen liittyvät myytit. Mikäli organisaatio haluaa toimintatavoissaan ja -kulttuurissaan kehittyä aidosti yhteisölliseksi, se ei valitettavasti onnistu näin. Somea ei voi ulkoistaa, se täytyy sisäistää.

Ammatissaan keski-ikäisten johtajien, markkinoijien, viestintä- ja IT-ammattilaisten sekä HR-osaajien pitää satsata yhteisöllisten toimintatapojen (ja työkalujen) opetteluun, vanhoista tavoista poisoppimiseen ja soveltaa tekemisessään kokeilukulttuuria. Valmiita vastauksia kun kaikkeen ei ole.

Menestyvät organisaatiot eivät junnaa ’somen ROI’- (tottakai pitää mitata) tai some-työkalukeskusteluissa eivätkä jumita ikäpolvi-ja tehtäväsiiloissa. Menestyvät organisaatiot kokeilevat rohkeasti ja osaavat yhdistää erilaiset vahvuudet, osaamisalueet ja ikäpolvet.

Totuus löytyy kaurapuurosta – ja ammatillinen vahvuus kombinaatioista. Kaurapuuroviittaus (ne, joilla on riittävästi ikää muistavat Lama-yhtyeen biisin ja Elovena-mainoksen, jossa sitä käytettiin) hiukan aiheen vierestä, mutta siihen inspiroi pikkuruinen some-esimerkki tältä aamulta. Pikkuruinen siksi, että puhun yllä toki isommasta kuvasta.

Formula 1 -kuljettaja ja GP-voittaja Heikki Kovalainen twiittasi aamulla näin:

Ja tarjosi Raisio Oyj:lle tuhannen taalan paikan, korjaan paalupaikan, markkinoinnillisesti. Mutta mutta. Raision Twitter-tiliä hoitaa kesätyöntekijä, ollen siellä ilmeisesti ainoa someaktiivi Raision markkinoinnista? Voin toki olla väärässä.

Kuvitellaan, että Raisio Oyj:ssä olisi panostettu yhteisöllisiin toimintatapoihin ja sen henkilökuntaa olisi Twitterissä (ja muualla somessa) enemmänkin. Kuvitellaan, että somen mobiilikäyttöä olisi rohkaistu. Olisiko mahdollisuus Heikin twiitin huomaamiseen ollut korkeampi? Olisiko joku huomannut sosiaalisen median seurantatyökaluilla tämän kullanarvoisen viestin? Vaikka onkin viikonloppu. Mene ja tiedä.  Itse olisin lähettänyt kuriiripostilla Nalle-lähetyksen matkaan saman tien, twiitannut Heikille tästä, ja olisin vielä blogannutkin tarinamuotoisesti. Harmittaa Raision puolesta, mutta toki voivat paikata maanantaina. Laitoin Twitterissä heille tästä viestin, huomaavatkohan he sen, vai pitäisikö lähettää sähköpostia?


Haluatko johtaa moottoripäitä vai verkostopelaajia?

Photo taken by me @ Paphos 2010

Hesarin tiistainen otsikko pysäytti minut, muumifanin: Management by Muumipappa. Otsikko liittyi tuoreen johtamisoppaan kirja-arvosteluun: ”Muumipappa ja meri auttaa muutosjohtamisen ymmärtämisessä, Seitsemän veljestä valottaa huipputiimin työskentelyä ja Tuntematon sotilaan kautta peilataan johtamiskäsityksiä asiantuntevaan sävyyn”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Jäin miettimään johtamista, johtamiskirjoja ja -koulutusta nopeasti muuttuvassa, verkottuvassa bisnesympäristössä: mitä yksittäinen luettu johtamiskirja voi antaa ja toisaalta miten johtamiseen liittyvä valmennuskurssi vaikuttaa?

Johtamiskirjan opeilla? Kirjan arvostellut toimittaja huomaa, että ”johtamiskirjallisuus kuvaa usein sitä, minkälaisia johtajien pitäisi olla, kun taas kaunokirjallisuus sitä, mitä johtajat oikeasti saattavat olla.” Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ikisuosikkini Kari Hotakainen kuvaa johtoa ja toimiston työntekijätyyppejä hykerryttävästi kirjassaan Klassikko (1997 WSOY):

”Toimistojen työntekijät voidaan jakaa karkeasti neljään pääluokkaan: Moottoripäihin, Toteuttajiin, Energiansyöjiin ja Sivustakatsojiin.

Moottoripäät ideoivat ja ahertavat lakkaamatta jonkin uuden ajatuksen parissa. He tekevät töitä kuin omassa yrityksessään, puhuvat tauotta, eivät ole hiljaa edes kahvitauolla, jotka on pyhitetty esimiesten vikojen etsintään. Moottoripäät syöttävät tietoa eteenpäin, mutta kohtaavat innostumattomuuden muurin miltei kaikkialla. He eivät helposti lannistu, koska heidän päänsä erittävät lakkaamatta endorfiiniä, ainetta joka lähtee liikkeelle urheilusuorituksen jälkeen. Se on laillista huumetta, ja kun on kerran sen huurun kukkuloille noussut, ei tunnetta unohda koskaan.

Yrityksen johto kannustaa Moottoripäitä, sillä johto näkee heidän maanisissa toimissaan yrityksen tulevaisuuden, mikä onkin oikea johtopäätös. Johdon ei tarvitse nostaa moottoripäiden palkkaa, sillä nämä katsovat etuoikeudekseen olla töissä yrityksessä, joissa heidän ideoilleen on kasvualusta.”

Viestintä- ja vuorovaikutusteknologioiden nopea kehitys vie pohjan monelta tottumukselta, myös perinteisiltä johtamistyyleiltä ja siltä miten arvoa syntyy. Tuottavuuden mittaamiseen eivät riitä määrälliset mittarit, vaan tarvitaan myös laadullisia mittareita. Olemme tilanteessa, jossa sekä johtamisen että organisaatiorakenteiden on muututtava. Painettu sana, eli johtamiskirjat, eivät tahdo vauhdissa pysyä. Suosittelenkin seuraamaan työn uudesta arkkitehtuurista ja johtamisesta kiinnostavasti kirjoittavan Esko Kilven blogia.

Esko Kilpi korostaa tietotyössä toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta eli suhteita. Fiksu yritys varmistaa tiedon ja erityisesti hiljaisen tiedon rikkaan virtaamisen. Perustaksi tälle tarvitaan monipuolisten suhteiden synnyttämää ja vahvistamaa luottamusta.  Hotakaisen toimiston moottoripäät eivät ehkä ole tässä parhaimmillaan. Luottamuksesta ja hiljaisesta tiedosta lisää aikaisemmassa kirjoituksessani.

Siilomaisesti toimivan organisaatioiden sisäiset kommunikaatiokäytännöt ovat usein puutteellisia, läpinäkyvyys loistaa poissaolollaan ja vuorovaikutusta ei tueta riittävästi.

Siilon asukin on vaikea tietää mitä yrityksessä tapahtuu ja mikä on oikeasti tärkeää.

Klassikon sivuilla – ja monissa organisaatioissa – seikkailee sivustakatsoja: ”He muistavat tulla ajoissa töihin katsomaan sivusta ja lähtevät kotiin juuri kun toteutunut seitsemän tunnin neljänkymmenenviiden minuutin sivustakatsomisaika on kulunut”.

Kun suomalainen yritys huomaa, että vanhat mallit eivät toimi, se kääntyy energisen valmentajan puoleen.

Valmennuskurssi, jossa valmentaja on maaninen moottoripää? Tästä syntyy mielenkiintoinen tilanne: valmennuksen ostava yrityksen johto ihastuu valmentajan energiaan ja korkeaan sykkeeseen ja haluaa samaa vauhtia nuupahtaneeseen organisaatioonsa.

Pysyvä energiatason kohotus onnistuu kuitenkin yhtä heikosti johtamiskirjan lukemisella kuin yksittäisellä vauhdikkaalla tiimivalmennuksella. Vaikutuksesta organisaation tuottavuuden kasvuun puhumattakaan! Johtamisvalmennus herätyskokouksen muodossa päättyy usein krapulaan – syketason ero on liian suuri ja perusta on valettu eri tonteille.

Mitä lääkkeeksi? En tiedä! Onneksi Esko ja kumppanit etsivät vastausta tähän. Minä tutkin amatöörin innostuksella ns. Enterprise 2.0 -lähestymistapaa, sekä johtamisen että vuorovaikutuksen, tiedon hallinnan ja jakamisen näkökulmasta. Monille #E20 ja sosiaalinen media on pelkkää teknologiaa, mutta itse näen näiden tukevan organisaation vuorovaikutusta laajoissa verkostoissa ja myös hiljaisen tiedon liikkumista.

Väitän, että enää ei riitä, että on hyvä tiimipelaaja (team player) – täytyy olla myös verkostopelaaja (network player). Löytyykö Suomesta tähän valmennuskursseja?


%d bloggers like this: