Category Archives: Finnish

Kuka pelastaisi ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset?

Ammattilaisen on helppo jämähtää mukavuusalueelle. | Kuvan credit: Jessica Hagy

Ok, seuraavassa  yleistän reippaasti. Tottakai poikkeuksia löytyy. Mutta näen ison haasteen ja päätin tarttua siihen. Siis tehdä jotakin.

Paljon on kirjoitettu hyvää ja kaunista diginatiiveista sekä uusia taitoja edellyttävästä modernista tietotyöstä. Erittäin tärkeitä aiheita työelämän muutosta ja Suomen tulevaisuuttakin pohdittaessa. Fokus on nuorissa, ja hyvä niin. Se on myös tytöissä ja naisissa, hyvä sekin. Teknologiateollisuus ry:n ’Naisia ICT-alalle’ -hanke on oiva esimerkki hyvästä, oikeansuuntaisesta toiminnasta. Linda Liukas loistaa yhtenä hankkeen keulakuvista – ja Linda-faniksi tunnustaudun.

Yksi ryhmä jää keskustelussa seinäruusuksi: ammatissaan keski-ikäiset tietotyöläiset (ei siis välttämättä edes kronologisesti keski-ikäiset). Kuka pelastaisi heidät? Kuka identifioisi suuret ammatilliset harmaat alueet, joihin on vaikea tarttua? Yksilö itse? Organisaation johto? HR-osasto?

Mietin asiaa raivokkaasti, sillä lukeudun itse tähän joukkoon ja olin joitakin vuosia sitten vähällä jäädä jumiin mukavuusalueelle. Onneksi olen keskimääräistä uteliaampi ja huomasin merentakaisen keskustelun sosiaalisesta mediasta ajoissa – ja sukelsin siihen. Se oli oma ammatillinen pelastusrenkaani.

Verkostoituja olen ollut aina, mutta aiemmin se vaati aivan liikaa lentomaileja ja punaviiniä. Sosiaalinen media on tuonut minulle aivan uusia tapoja luoda suhteita, oppia ja kehittyä. Olen muutamassa vuodessa onnistunut rakentamaan ammatti-identiteettiini ja -osaamiseeni ihan uudenlaisia osia. Yhdistän uutta,  vanhaa ja lainattua. Vain sininen puuttuu. Tämä vanha häihin liittyvä nelikko sopii todella hyvin ohjenuoraksi.

Käyttämätön potentiaali ja ikäpolvisiilot

Olen viime kuukausina keskustellut monien viestinnän, markkinoinnin, IT:n, henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaisten kanssa ja rohkenen väittää:

Tässä joukossa on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Tästä joukosta löytyy osaamista, jota tarvitaan digitaalisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Mutta mutta, samalla kokeneella ammattilaisjoukolla on turhan usein sokeita alueita uuden edessä ja vanhaan yhdistämisessä.

Lisäksi monessa organisaatiossa on funktionaalisten siilojen lisäksi ikäpolvisiiloja. ”Annetaan nuorten hoitaa tuo sosiaalinen media”, lausui eräs osaava markkinointiammattilainen, paljastaen taustalla kummittelevan perinteisen kanava-ajattelun ja ikään & osaamiseen liittyvät myytit. Mikäli organisaatio haluaa toimintatavoissaan ja -kulttuurissaan kehittyä aidosti yhteisölliseksi, se ei valitettavasti onnistu näin. Somea ei voi ulkoistaa, se täytyy sisäistää.

Ammatissaan keski-ikäisten johtajien, markkinoijien, viestintä- ja IT-ammattilaisten sekä HR-osaajien pitää satsata yhteisöllisten toimintatapojen (ja työkalujen) opetteluun, vanhoista tavoista poisoppimiseen ja soveltaa tekemisessään kokeilukulttuuria. Valmiita vastauksia kun kaikkeen ei ole.

Menestyvät organisaatiot eivät junnaa ’somen ROI’- (tottakai pitää mitata) tai some-työkalukeskusteluissa eivätkä jumita ikäpolvi-ja tehtäväsiiloissa. Menestyvät organisaatiot kokeilevat rohkeasti ja osaavat yhdistää erilaiset vahvuudet, osaamisalueet ja ikäpolvet.

Totuus löytyy kaurapuurosta – ja ammatillinen vahvuus kombinaatioista. Kaurapuuroviittaus (ne, joilla on riittävästi ikää muistavat Lama-yhtyeen biisin ja Elovena-mainoksen, jossa sitä käytettiin) hiukan aiheen vierestä, mutta siihen inspiroi pikkuruinen some-esimerkki tältä aamulta. Pikkuruinen siksi, että puhun yllä toki isommasta kuvasta.

Formula 1 -kuljettaja ja GP-voittaja Heikki Kovalainen twiittasi aamulla näin:

Ja tarjosi Raisio Oyj:lle tuhannen taalan paikan, korjaan paalupaikan, markkinoinnillisesti. Mutta mutta. Raision Twitter-tiliä hoitaa kesätyöntekijä, ollen siellä ilmeisesti ainoa someaktiivi Raision markkinoinnista? Voin toki olla väärässä.

Kuvitellaan, että Raisio Oyj:ssä olisi panostettu yhteisöllisiin toimintatapoihin ja sen henkilökuntaa olisi Twitterissä (ja muualla somessa) enemmänkin. Kuvitellaan, että somen mobiilikäyttöä olisi rohkaistu. Olisiko mahdollisuus Heikin twiitin huomaamiseen ollut korkeampi? Olisiko joku huomannut sosiaalisen median seurantatyökaluilla tämän kullanarvoisen viestin? Vaikka onkin viikonloppu. Mene ja tiedä.  Itse olisin lähettänyt kuriiripostilla Nalle-lähetyksen matkaan saman tien, twiitannut Heikille tästä, ja olisin vielä blogannutkin tarinamuotoisesti. Harmittaa Raision puolesta, mutta toki voivat paikata maanantaina. Laitoin Twitterissä heille tästä viestin, huomaavatkohan he sen, vai pitäisikö lähettää sähköpostia?


Odottamattomia yhdistelmiä, somea ja johtajaominaisuuksia

Minulla on tapana katsella kattoja, sieltäkin löytyy välillä yllätyksiä.

Haluan jakaa muutaman tarinan, tarkemmin sanottuna odottamattoman yhdistelmän.

Odottamattomista sattumuksista ja mahdollisuuksista olen runoillut aiemminkin: avoimella asenteella, systeemit 1 & 2 käytössä. Niistä voit lukea lisää täältä.

Minulla on tapana havainnoida hauskoja, odottamattomia yhdistelmiä, ja nauttia niistä. Kahden minulle rakkaan asian yhdistelmiä. Usein välittömästi hymyilyttäviä ja päivän pelastavia, kuten äidiltäni lahjaksi saamani äänikirja, jossa Dr. House, näyttelijä Hugh Laurie lukee Tove Janssonin Muumi-kirjaa englanniksi. Aivan mahtavaa kuunnella Hugh’n brittikorostuksella lausumaa tuttua tarinaa ja muumihahmojen englanninkielisiä nimiä. Mahtavan rentouttava, odottamaton yhdistelmä. Suosittelen lämpimästi.

Kuten Hugh & muumit toinen sydäntäni lähellä oleva, epätavallinen yhdistelmä – trumpetin ääni ja lentäminen – löytyy tästä videosta:

Norjalainen trumpettivirtuoosi Ole Edvard Antonsen nousee F-16 -hävittäjän kyytiin Pohjois-Norjassa ja taustalla soi sävellyksensä Vidda (mikä tarkoittaa tundraa). Video on minulle rakas, palaan sen pariin säännöllisesti. Trumpetin sointi tuo minulle mieleen rakkaita muistoja ja olen jo vuosia haaveillut lentolupakirjasta. Ihana, jos vähän kummallinen yhdistelmä.

Twitter on ehtymätön odottamattomien yhdistelmien löydöspaikka. Serendipiteettitaivas. Hugh’n ja muumien, Ole Edvardin ja hävittäjälennon jatkoksi sopii tämä esimerkki, hiukan eri linjalla, mutta kuitenkin. Odottamaton suomalainen yhdistelmä: Sosiaalinen media ja Puolustusvoimat.

Yle raportoi hiljan Puolustusvoimien satsaavan sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi nostettiin armeijan oma YouTube-kanava, jonka sisällön tuottavat combat camera -miehet. Loistava idea.

Kohtasin Puolustusvoimat somessa myös henkilökohtaisella tasolla. Olen todella vaikuttunut Pääesikunnan päällikön, kenraaliluutnantti Markku Kolin toiminnasta sosiaalisessa mediassa. Markku Koli ilmestyi Twitteriin jokin aika sitten ja alkoi toimia aidosti, aktiivisesti ja uteliaasti. Luovastikin, Markulla on omat lyhenteet, esim. tviitin alussa oleva PP tarkoittaa Parasta Päivässä ja HA on Huolenaihe. Eipä tullut ensimmäisenä mieleen, että Puolustusvoimien korkea-arvoinen upseeri heittäytyy someen. Suuntaan siis katseen peiliin. Vaikka pitäisihän minun tietää, edesmennyt rakas upseeri-isoisäni oli varsin luova persoona.

Hetki sitten lukemani Markku Kolin tviittaus inspiroi tähän kirjoitukseen. Se kävi näin. Tviittasin eilen McKinsey’n tuoreen artikkelin Seven steps to better brainstorming. Illan aikana kenraaliluutnantti Koli oli sen re-tweetannut ja lisännyt oman kommenttinsa: Laatutavaraa! Lisäisin vielä: Understand your culture. Minun aamuni alkoi siis (Japanin tilanteen ohella) sillä, että mietin Markun kommentin ulottuvuuksia. Kiitos, Markku!

Avoimuus, ennakkoluulottomuus ja kokeilunhalu ovat mielestäni hyviä johtajaominaisuuksia. Niitä voi opetella sosiaalisessa mediassa. Jospa suomalaiset yritysjohtajat ottaisivat mallia Markku Kolista – sen sijaan, että ulkoistavat somen ‘sisäisesti’ markkinoinnille tai surkeimmassa tapauksessa lykkäävät homman organisaation ulkopuoliselle gurulle.

Rakastan odottamattomia yhdistelmiä. Tänä aamuna somea ja johtajaominaisuuksia. On mahtavaa löytää niitä kaikilta elämänalueilta.

Mikä on sinun yhdistelmäsi?

PS. Muutoin tämän aamun ajatukset ovat tiukasti Japanissa. Vuoden 1986 huhtikuu on kirkkaana mielessäni.


Yrittäjä, riko sääntö ja ota riski

Vertti Kiven motto muistikirjani sivulla @ Pafos 2010

 

Yrittäjä ja sisutusarkkitehti Vertti Kivi pokkasi tammikuussa Vuoden Sisustusarkkitehti 2011 -palkinnon. Minulla oli ilo viettää kokonainen viikko Vertin seurassa Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Vertti jakoi viikon aikana monia hyviä ajatuksia ja pyysin häntä kirjoittamaan seminaarivihkooni yhden niistä, hän kirjoitti siihen seuraavat mielenpainuvat sanat:

Siellä missä sääntö huomataan – se rikotaan
Siellä missä riski havaitaan – se otetaan

Tämä ajatukset liikkeelle laittava lausepari on Vertin suunnittelutoimiston motto. Uuden suunnittelussa tarvitaan näkemystä, mutta myös uskallusta ja innostusta. En ihmettele, että mies palkittiin – mainiota ajatuksia päänsä pullollaan. Vertti on harmissaan siitä, että liian moni toimisto muistuttaa peruskoulun ruokalaa, eli ”linoa lattiaan ja loisteputket kattoon”, kuten hän Talouselämän (3/2011) jutussa lausuu. ”Epämiellyttävään tilaan meneminen vaikuttaa ajatuksiin uskomattoman paljon. Tila virittää ihmiset”.  En voisi olla enempää samaa mieltä!

En kuitenkaan kirjoita nyt sisustamisesta (enpä siitä juuri mitään tiedäkään), vaan jäin miettimään Vertin mottoa ja suunnitteluideologiaa. En voi olla vertaamatta sitä startup-yrittäjän toimintaan: Säännöt ja riskit, miten ne kohtaa ja miten niihin asennoituu.

On paljon asioita, joissa sääntöjä tarvitaan. Mutta on myös sääntöjä, jotka aivan suotta rajoittavat ajatteluamme. Nämä, usein kirjoittamattomat, säännöt ohjaavat toimintaamme. Esimerkkinä vaikkapa TEKESin, rahoittajien ja muiden yrittäjille osviittaa antavien hyvät, keskinkertaiset tai huonot neuvot sekä ’Näin-meillä-on-aina-tehty’ -koulukunnan jumiutunut gramofoni. Jälkimmäisen edustajia löytyy sekä yrittäjäpiireistä, mediasta että viranomaisista.

Olen innokkaasti tutkinut yrittäjien menestystarinoita (sain hiljattain luettua opukset Rework ja Behind the Cloud). Niitä lukiessa pidin mielessä, että osa menestystarinoista on syntynyt erilaisessa markkinatilanteessa, ja siksi eivät ole suoraan sovellettavissa. Samasta syystä olemme turhaan toistelleet mantraa “uusinokia”. Silti olen saanut kirjoista monia ajatuksia pohdittavaksi ja yrittäjäkollegoiden kanssa jaettavaksi. Selkeitä, useampia toimijoita yhdistäviä sääntöjä on vaikea löytää.

Yksi selkeä “sääntö” tai pikemminkin ominaisuus löytyy kuitenkin lähes aina: korkea riskinottokyky, uskallus sekä palava innostus ja intohimo omaa ideaa kohtaan. Kuvaavaa on määrätietoinen eteneminen visiota kohti, sinnikkyys ja vahva tahtotila. Usein halutaan muuttaa maailmaa.

Intohimoa löytyy kotimaastakin: haluan mainita esimerkkinä ystäväni Janne Ruohiston, jonka yritys haluaa muuttaa tapaa, jolla osaamista haetaan, jaetaan ja löydetään yli organisaatiorajojen. Ja tietty oma yritykseni: haluamme muuttaa tapaa, jolla yritysten välillä sovitaan. Ei ihan helppoja nakkeja kohderyhmissä, joilla on pitkät traditiot, paljon sääntöjä ja joissa muutos on iso peikko.

Startup-yrittäjyys on sellaisenaan jo melkoista riskinottoa verrattuna kuukausiliksalla pakertavaan yrityksen työntekijään, virkamiehestä puhumattakaan. Uskon kuitenkin, että työn – ja erityisesti tietotyön saralla – käynnissä oleva voimakas muutos tekee tulevaisuudessa kaikista työntekijöistä yrittäjiä. Eli yrityksen sisälläkin on jatkossa jokaisen toimittava yrittäjän lailla. Olen miettinyt tätä aihetta paljon ja bloggaan tästä lähiaikoina.

Ei ole uutinen, että riskit kuuluvat yritystoimintaan. Käynnissä oleva yritysympäristön muutos tuo kuitenkin aivan uudenlaisia tilanteita ja niihin liittyviä riskejä. Sopivasti riskejä ottamalla jokaisella startup-yrittäjäkollegallani on mahdollisuus löytää jotakin, johon muut eivät ole huomanneet tarttua ja luoda uutta. Lisäboostia tähän tulee uudenlaisesta yrittäjäyhteistyöstä sosiaalisen median mahdollistama.

Toisinaan tulee stipluja, mutta useimmiten niistä selvää ehjin nahoin, ja voi jatkaa uutta oppineena – ja ennen kaikkea jostakin poisoppineena!

Taidanpa laittaa Vertin moton itselleni johonkin sopivaan paikkaan näkyville, muistuttamaan ja innostamaan.

PS. Omistan tämän kirjoituksen syntymäpäiväsankarille, rakkaalle ystäväyrittäjälle Eero Leppäselle!


Kiukulla kohti sosiaalista organisaatiota

My favorite statue @ Vigeland Park Oslo 2008

Tapasin some-herätyksen saaneen markkinoijan, jota kovasti kiukutti ”se kun ihmiset eivät ymmärrä missä mennään”. Monelle tuttua.

Viestinnän kitkasta, katkoista ja väärinymmärryksistä osa johtuu käyttämästämme kielestä. Ponnistamme kohtaamisissa eri taustoista ja kokemuksista, puhumme eri kieltä ja siksi toisen ymmärtäminen jää joskus puolitiehen.

Osa haasteista syntyy työyhteisön siiloutumisesta, tiedonkulun ja yhteistyön heikosta laadusta. Kolmas tekijä on näkemyksen ja ideoiden puute tai niiden silkka sisäsiittoisuus.

Kaikki kolme tekijää vaikeuttavat johtamista, operatiivista toimintaa ja strategiatyötä, jotka ovat kaikki vallattomasti muuttuvassa bisnesympäristössä jo muutenkin haastavia. Kuinka usein strategiatyö tai osastojen yhteinen projekti aloitetaan yhteisen ymmärryksen varmistamisella JA uuden yhteisen kielen oppimisella? Kertokaahan viisaammat.

Kuilut ja korporaatiokielikukkaset

Organisaation eri osastoilla on omat tärkeät roolinsa ja tehtävänsä – tiedetään, tiedetään, mutta muutosta pukkaa. Kielitaidottomuus ja tilannetajuttomuus leikkaa organisaation mahdollisuuksia muuttua riittävän ripeästi. Syyttelyn palopesäkkeitä syttyy eri puolilla organisaatiota ja muutoskonsulteille riittää töitä.

Otan esimerkin. Yrityksen tukifunktioista sydäntäni lähellä on (yllätys, yllätys) tietohallinto. Tietohallintoa – sitä veteläksi syytettyä ”sisäistä IT:tä” – sätitään bisneksen puolella kehityksen ja kilpailukyvyn jarruksi.  Ja tietohallinnossa huokaillaan bisneksen kalliita ja epärealistisia toiveita järjestelmäkehityksen suhteen. Turhaakin turhempi energiansyöjä, tähän löytyy lääkkeitä esimerkiksi kokeilukulttuurista. Kehitystyö on monessa suomalaisessakin tietohallinnossa jo pitkällä ja yhteistyö liiketoiminnan kanssa sujuu paremmin.

Samaa rotia kaipaan myyntiin, markkinointiin ja viestintään (etenkin some-yhteistyöhön):

  • Myynti itkee, että markkinoinnin tuottamat liidit ovat huonoja (pakko linkittää tähän klassinen leffakatkelma, jossa yhteistä kieltä ei tosiaankaan ole).
  • Markkinointiosastolla vaikerretaan, ettei työ saa ansaitsemaansa arvostusta myyjiltä.
  • Viestintäosasto ja markkinointiosasto ovat tukkanuottasilla siitä kenen tontille sosiaalinen media kuuluu ja mitä siellä pitäisi tehdä.     Anna vastuu viestintäosastolle ja se käyttää somessa korporaatiokielikukkasia? Anna vastuu markkinointiosastolle ja se sortuu myyntimonologiin, vuorovaikuttamatta?

Vastauksia löytyy ansiokkaista kirjoista, kotimaisista vaikkapa aiemmin kehumani Suhde, parivaljakon Antti Isokangas & Riku Vassinen Digitaalinen jalanjälki sekä Katleena Kortesuon selkeä ja raikas Sano se someksi. Katleenan kirja pureutuu somessa käytettävään kieleen ja antaa vasta-alkajalle eväät yhteisöllisen viestinnän oppimiseen ja soveltamiseen. Suosittelen. Itse löysin monta asiaa, jotka omissa some-toimissani, etenkin kirjoittamisessa, kaipaavat hiomista. Tämäkin postaus on taas liian koukeroinen ja pitkä…

Tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun

Yhteinen kieli tuo toimintaan tolkkua ja syventää keskustelua. Se ei ratkaise kaikkia haasteita, mutta antaa eväät monipuoliseen keskusteluun ja sitä kautta keskinäiseen ymmärrykseen. Ymmärrys, kuten luottamuskin, syntyy vuorovaikutuksessa, suhteissa toimijoiden välillä, sekä yritysten sisällä että niiden välillä.

Perustana toimivat asenne, arvot ja halu oppia. En voi olla suosimatta yrittämisen asennetta, joka pohjaa aitoon osapuolten huomioimiseen, ennen kaikkea asiakkaan. Organisaatio, joka näkee asiakaskokemuksen toiminnan kehittämisen ytimessä, menestyy. Siitä syntyy laadukasta ”maisemasuunnittelua”, jossa jokainen osanen istuu kokonaisuuteen ja asiakkaalle tuotetaan arvoa.

Organisaatio, joka etenee tontinrajakeskusteluista maisemasuunnitteluun, kykenee katsomaan kriittisesti sekä nykytilannetta että hahmottamaan tulevaa, ja oppii nopeammin.

Kuilut, kielikylpy ja auttamisen prosessi

Miten siilo-organisaatiosta tulee sosiaalinen organisaatio? Esitän kolme veikkausta:

  1. Veikkaan, että jatkossa osastojen rajat madaltuvat, ja edessä on kuilujen ylitys, jotta päästään nopeammin yhteiseen maaliin.
  2. Veikkaan, että edessä on yhteinen kielikylpy ymmärryksen lisäämiseksi. Ettei rakenneta kielen kautta uusia rajoja.
  3. Veikkaan, että tarvitaan uusi prosessi: auttamisen prosessi. Tämä toimii yhdessä edellä mainittujen kanssa.

Kohta 3. on napattu organisaatiokulttuuripioneerin Edgar H. Schein’in haastattelusta ”A Corporate Climate of Mutual Help” (pdf), jossa hän lausuu auttamisen prosessista:  

”Better teamwork requires perpetual mutual helping, within and across hierarchical boundaries.”

”…companies need to train their teams in the helping process. Most teams training that I’ve seen is focused on making people feel good about one another. But what I’m talking about is something much more profound and essential: knowing how to work with one another as equal partners in an operational setting.”

Mitä veikkauksiini tulee niin onhan näistä puhuttu jo kauan: osastosiilojen purkaminen, oppiva organisaatio, ketterä organisaatio ja asiakasarvo. Totta. Bullshit bingon uhallakin nakkaan silti vielä lopuksi yhden: Oppiva, arvostava asenne sekä keskustelua (ja sitä kautta toimintaa) kehittävä ja edistävä yhteinen kieli. Ja tiedän raapaisseeni vain pintaa.

Lisäinspiraatiota aiheeseen löytyy tanskalaisesta Leaderlab-blogista ja sen tuoreesta postauksesta The Social Organization sekä ystäväni Janne Ruohiston  xTune-palvelusta, joka istuu auttamisen prosessiin.


Teflonviestintää ja aitoja suhteita

Photo by me @ Chania, Greece 2010

 

Kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessani inhimillisyyden renessanssista, persoonallisuuksien esiinmarssista, yrityksen sosiaalisesta voimasta, ja siitä miksi sosiaalisessa mediassa on tärkeää toimia omalla nimellä ja kasvoilla.

Sunnuntain Hesari inspiroi jatkamaan aiheesta. Taloussivun sosiaalista mediaa käsittelevässä artikkelissa Valion brändijohtaja Hanna Hiekkamies iloitsi tavasta, jolla Valion fanit ovat puolustaneet yhtiötä Facebookissa, ja hän lausui:

”Tapaus avasi silmäni. Sosiaalisessa mediassa täytyy tulla ulos yritysroolista ja vastata omalla nimellään, ihminen ihmiselle. Se on uutta.”  (HS 9.1.2011)

Aivan. Minulla on monia samansuuntaisia kokemuksia suomalaisyritysten markkinointiviestinnän tavoista ja tottumuksista. Nimettömyyttä ja tyylipuhdasta persoonattomuutta pidetään turhan usein ammattimaisena ja asiallisena – no, asiallista se on toki, mutta äärimmäisen tylsää ja vastaanottajan tefloniksi tekevää. Viesti ei tartu, saati kiinnosta.

Hiekkamiehen lausuma toi mieleen myös termin sosiaalinen bisnes, tai Social Business Design. Käsitteen on ensimmäisenä lanseerannut amerikkalainen konsulttitalo Dachis Group, joka määrittelee sen näin:

Social business design helps companies reinvent themselves into dynamic, socially calibrated organizations that gain constant value from their ecosystem of connections.”

Ihmiset, kulttuuri ja suhteet saavat pääroolin. Teknologia tukee.

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten media- ja organisaatiotutkijoiden ja -konsulttien kesken on käynnissä vilkas keskustelu sosiaalisen median hyödyntämisestä ja roolista organisaatiossa, uudesta ihmiskeskeisestä toimintakulttuurista. Keskiössä ovat rinta rinnan ihmiset, prosessit ja työkalut. Asiasta käytetään Social Business Design -termin ohella nimitystä Enterprise 2.0.

Aiemmin ykkösviulun paikkaa soittikin Andrew McAfeen lanseeraama Enterprise 2.0 -koulukunta, mutta jota nyt moni pitää liikaa työkaluihin keskittyvänä. McAfee on tosin uudistanut määrittelyään paremmin huomioimaan ihmisten ja suhteiden merkityksen. McAfeen määritelmä vuodelta 2006 löytyy täältä.

Henkilökohtaista sosiaalista voimaa

Sunnuntai-iltana suosikkianalyytikkoni R ’Ray’ Wang (jonka olen kerran livenä tavannutkin) tviittasi pysähdyttävän 140-merkkisen. Ray laukoo tviitissään Business-to-Business- ja Business-2-Customer –lähestymistapojen olevan mennyttä maailmaa – ja Peer-to-Peer’in olevan sosiaalisen bisneksen käypä valuutta.

Erittäin mielenkiintoinen ajatus! Jäin välittömästi koukkuun. Inhimillisyys, ihmiseltä ihmiselle, sosiaalinen bisnes – ja henkilökohtaista sosiaalista voimaa.

Epäilen kuuluvani Ray Wang -koulukuntaan. Olen vakuuttunut, että muuttuvassa toimintaympäristössä on entistä tärkeämpää, että organisaation toiminnan perustana on vilpitön kiinnostus ihmistä ja hänen taitojaan, tarpeitaan ja suunnitelmiaan kohtaan: tunnistaa ja tunnustaa yksilö. Aito kiinnostus asiakasta, kolleegaa, työntekijää, kumppania kohtaan. Siitä kumpuavat suhdeverkostot ja yhteisöllinen toiminta.

Vilpitön kiinnostus ja arvonanto toista kohtaan ovat tärkeitä myös silloin kun yhteistä sosiaalista objektia ei ole löydy.  Erityisesti silloin tarvitaan sosiaalista voimaa toimia oikein – ja joskus käy jopa niin, että tyhjälle pöydälle ilmestyykin kattauksen ensimmäinen osa.

Jään Hesarin jutun ja Ray’n tviitin järisyttämänä miettimään sosiaalista bisnestä ja sosiaalista voimaa oman startup-yritykseni kulmasta: miten huomioin tämän yritykseni kehittämisessä?


Onko sinulla sosiaalista voimaa?

Photo by me @ Amalfi, Italy 2009

Luin loppuvuoden aikana useita kiinnostavia esimerkkejä yhteisöllisestä mediasta ja sen vaikutuksista organisaatioiden toimintaan. Hereillä olevissa organisaatioissa on huomattu, että arvo syntyy liiketoiminnan moninaisten suhteiden luomasta dynamiikasta eikä yksin perusliiketoiminnasta transaktioineen.

Toiminnanohjausjärjestelmät tukevat pääosin vain jälkimmäistä. Jopa osa asiakkuudenhallintaohjelmistoista kärsii epäsosiaalisuudesta. Ironista. Alkukielisesti Customer Relationship Management sentään lupaa suhteelle hyvää, suomennokseksi on harmillisesti valittu asiakkuudenhallinta.

Kuvaavaa on, että toiminta monissa yrityksissä on liian usein sen mukaista: asiakas nähdään kohteena, johon markkinointiviestinnän aktiviteetit suunnataan. Kieltäydyn tiukasti olemasta kohde tai segmentti, ja olenkin varsin vaikeasti segmentoitavissa. Haluan olla vuorovaikutuksessa palvelua tarjoavan yrityksen ihmisten kanssa. Ensimmäinen kohtaaminen kertoo kyllä onko yritys kiinnostunut mielipiteistäni tai ideoistani.

Uskon, että aidosti vuorovaikutteinen asiakkaan kohtaaminen ja hoivaaminen auttaa luovimaan muutoksessa ja tuo tulosta. Sosiaalinen CRM on kiinnostava ja vahvistuva teema. Seuraan Twitterissä 16:sta sitä tutkivaa ja sen parissa työskentelevää loistotyyppiä. Tässä heistä lista, suosittelen.

Inhimillisyyden renessanssi

En kuitenkaan riehaannu pelkästään prosesseista enkä teknologiasta vaan erilaisista näkökulmista, jotka liittyvät ihmiseen ja inhimilliseen käyttäytymiseen viestinnän infrastruktuurin muutoksessa. Juha Frey ja Christina Forsgård kirjoittavat Suhde-kirjassaan osuvasti:

”Yhteisöllisen median suosio ei ole itsenäinen ilmiö vaan luonteva osa inhimillisyyden renessanssia. Haluamme sittenkin tietää, kenen kanssa oikeasti olemme tekemisissä, kertoa toiveistamme oikeille ihmisille ja saada vastauksia juuri meitä kiinnostaviin kysymyksiin.”

Tästä syystä on tärkeää toimia omalla nimellä ja kasvoilla. Ja siksi on tärkeää, että organisaatio toimii suhteissaan kestävältä arvopohjalta. Avoimesti ja johdonmukaisesti toimivan yrityksen on helpompi kehittää toimintaa suhdeverkostossaan kuin kasvottomiin sosiaalisiin pyrähdyksiin satsaavan.

Tarvitsemme sosiaalista voimaa. Yritys, jolla on sosiaalista voimaa, kuuntelee ja keskustelee, sitoutuu suhteisiin ja antaa organisaatiossa olemassa olevien persoonallisuuksien näkyä. Sosiaalinen voima ansaitaan, sitä ei voi ostaa.

Kohtaamisten – ja niistä alkavien ja kehittyvien suhteiden – lisäksi sosiaalista voimaa on sosiaalisilla objekteilla. Jyri Engeström on tutkinut ja kirjoittanut sosiaalisista objekteista eräänlaisina yhteysgeneraattoreina. Engeströmin jo vuonna 2005 syntynyt idea sosiaalisista objekteista on kiinnostava: verkostot eivät muodostu ainoastaan ihmisistä vaan verkostot koostuvat ihmisistä, joita yhdistää yhteinen asia, objekti. Objekti voi olla mitä vain, esimerkiksi paikka, tapahtuma, kuva, video, harrastus, yhteinen arvo tai ammatillinen asia. Suhde-kirjan blogissa on mainio esimerkki sosiaalisesta objektista: koira!

Vuonna 2010 sosiaalinen voimattomuus oli monessa organisaatiossa vielä niskan päällä: relevantit sosiaaliset objektit tunnistamatta, aktiivisuustaso yhteisöllisessä mediassa matala ja CRM valjastettu pääosin myynnin seurannan tarpeisiin. Uskon, että alkanut vuosi muuttaa tätä ja sosiaaliset lihakset löytyvät. Aloittavathan monet vuoden alussa kuntosalilla käynninkin!

Varovasti ennustan, että vuotta 2011 leimaa yhteisöllisyyden tärkeyden tunnistaminen ja monella myös sosiaalisen voiman kasvu!

Onko sinulla sosiaalista voimaa?

Loistavaa alkanutta vuotta 2011, ystävät!


Haluatko johtaa moottoripäitä vai verkostopelaajia?

Photo taken by me @ Paphos 2010

Hesarin tiistainen otsikko pysäytti minut, muumifanin: Management by Muumipappa. Otsikko liittyi tuoreen johtamisoppaan kirja-arvosteluun: ”Muumipappa ja meri auttaa muutosjohtamisen ymmärtämisessä, Seitsemän veljestä valottaa huipputiimin työskentelyä ja Tuntematon sotilaan kautta peilataan johtamiskäsityksiä asiantuntevaan sävyyn”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Jäin miettimään johtamista, johtamiskirjoja ja -koulutusta nopeasti muuttuvassa, verkottuvassa bisnesympäristössä: mitä yksittäinen luettu johtamiskirja voi antaa ja toisaalta miten johtamiseen liittyvä valmennuskurssi vaikuttaa?

Johtamiskirjan opeilla? Kirjan arvostellut toimittaja huomaa, että ”johtamiskirjallisuus kuvaa usein sitä, minkälaisia johtajien pitäisi olla, kun taas kaunokirjallisuus sitä, mitä johtajat oikeasti saattavat olla.” Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ikisuosikkini Kari Hotakainen kuvaa johtoa ja toimiston työntekijätyyppejä hykerryttävästi kirjassaan Klassikko (1997 WSOY):

”Toimistojen työntekijät voidaan jakaa karkeasti neljään pääluokkaan: Moottoripäihin, Toteuttajiin, Energiansyöjiin ja Sivustakatsojiin.

Moottoripäät ideoivat ja ahertavat lakkaamatta jonkin uuden ajatuksen parissa. He tekevät töitä kuin omassa yrityksessään, puhuvat tauotta, eivät ole hiljaa edes kahvitauolla, jotka on pyhitetty esimiesten vikojen etsintään. Moottoripäät syöttävät tietoa eteenpäin, mutta kohtaavat innostumattomuuden muurin miltei kaikkialla. He eivät helposti lannistu, koska heidän päänsä erittävät lakkaamatta endorfiiniä, ainetta joka lähtee liikkeelle urheilusuorituksen jälkeen. Se on laillista huumetta, ja kun on kerran sen huurun kukkuloille noussut, ei tunnetta unohda koskaan.

Yrityksen johto kannustaa Moottoripäitä, sillä johto näkee heidän maanisissa toimissaan yrityksen tulevaisuuden, mikä onkin oikea johtopäätös. Johdon ei tarvitse nostaa moottoripäiden palkkaa, sillä nämä katsovat etuoikeudekseen olla töissä yrityksessä, joissa heidän ideoilleen on kasvualusta.”

Viestintä- ja vuorovaikutusteknologioiden nopea kehitys vie pohjan monelta tottumukselta, myös perinteisiltä johtamistyyleiltä ja siltä miten arvoa syntyy. Tuottavuuden mittaamiseen eivät riitä määrälliset mittarit, vaan tarvitaan myös laadullisia mittareita. Olemme tilanteessa, jossa sekä johtamisen että organisaatiorakenteiden on muututtava. Painettu sana, eli johtamiskirjat, eivät tahdo vauhdissa pysyä. Suosittelenkin seuraamaan työn uudesta arkkitehtuurista ja johtamisesta kiinnostavasti kirjoittavan Esko Kilven blogia.

Esko Kilpi korostaa tietotyössä toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta eli suhteita. Fiksu yritys varmistaa tiedon ja erityisesti hiljaisen tiedon rikkaan virtaamisen. Perustaksi tälle tarvitaan monipuolisten suhteiden synnyttämää ja vahvistamaa luottamusta.  Hotakaisen toimiston moottoripäät eivät ehkä ole tässä parhaimmillaan. Luottamuksesta ja hiljaisesta tiedosta lisää aikaisemmassa kirjoituksessani.

Siilomaisesti toimivan organisaatioiden sisäiset kommunikaatiokäytännöt ovat usein puutteellisia, läpinäkyvyys loistaa poissaolollaan ja vuorovaikutusta ei tueta riittävästi.

Siilon asukin on vaikea tietää mitä yrityksessä tapahtuu ja mikä on oikeasti tärkeää.

Klassikon sivuilla – ja monissa organisaatioissa – seikkailee sivustakatsoja: ”He muistavat tulla ajoissa töihin katsomaan sivusta ja lähtevät kotiin juuri kun toteutunut seitsemän tunnin neljänkymmenenviiden minuutin sivustakatsomisaika on kulunut”.

Kun suomalainen yritys huomaa, että vanhat mallit eivät toimi, se kääntyy energisen valmentajan puoleen.

Valmennuskurssi, jossa valmentaja on maaninen moottoripää? Tästä syntyy mielenkiintoinen tilanne: valmennuksen ostava yrityksen johto ihastuu valmentajan energiaan ja korkeaan sykkeeseen ja haluaa samaa vauhtia nuupahtaneeseen organisaatioonsa.

Pysyvä energiatason kohotus onnistuu kuitenkin yhtä heikosti johtamiskirjan lukemisella kuin yksittäisellä vauhdikkaalla tiimivalmennuksella. Vaikutuksesta organisaation tuottavuuden kasvuun puhumattakaan! Johtamisvalmennus herätyskokouksen muodossa päättyy usein krapulaan – syketason ero on liian suuri ja perusta on valettu eri tonteille.

Mitä lääkkeeksi? En tiedä! Onneksi Esko ja kumppanit etsivät vastausta tähän. Minä tutkin amatöörin innostuksella ns. Enterprise 2.0 -lähestymistapaa, sekä johtamisen että vuorovaikutuksen, tiedon hallinnan ja jakamisen näkökulmasta. Monille #E20 ja sosiaalinen media on pelkkää teknologiaa, mutta itse näen näiden tukevan organisaation vuorovaikutusta laajoissa verkostoissa ja myös hiljaisen tiedon liikkumista.

Väitän, että enää ei riitä, että on hyvä tiimipelaaja (team player) – täytyy olla myös verkostopelaaja (network player). Löytyykö Suomesta tähän valmennuskursseja?


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 30 other followers

%d bloggers like this: